maanantai 22. kesäkuuta 2015

Ajatuksiani

Lähdin tänään kävelylle. En muista, milloin viimeksi olisin käynyt yksin kävelyllä. On kesäkuu, kahdeskymmeneskahdes päivä, ja tunnen lämmön, sekä luonnon tuoksun. 
 Siinä kävellessäni tein pienen päätöksen. Päätin, että tästedes pidän parempaa huolta itsestäni. Kuuntelin samalla Ultra Brata (kovin, kovin pitkästä aikaa), voi jestas että tuli hyvä fiilis.
 Murehtimalla ei pääse mihinkään, sen tietää varmasti jokainen. En käsitä, miten olen voinut jaksaa näin pitkään. Oikeastaan, en ole jaksanutkaan. Olen elänyt itseni kanssa nurkassa, pää polviin piilotettuna, yrittänyt olla näkymätön. 
 Olen uskotellut itselleni totuuksia: "en minä halua, en pysty, ei tänään, ei kuitenkaan, ei ei ei" ja sitä rataa. Olenkohan edes antanut itselleni mahdollisuutta ajatella toisin? Ehkä olen yrittänyt.
 Tapasin viime viikolla hyvän ystäväni. Viime tapaamisestamme oli vierähtänyt jo vuosi. Vaihdoimme kuulumisia ja hän sanoi minulle, on hyvä olla iloinen siitä, mihin on tultu, eikä miettiä liikaa menneitä. Okei, ehkei se ihan noin mennyt, mutta jotakin sinnepäin. Tuo lausahdus avasi silmäni. Tosiaan, olisikohan minunkin syytä olla onnellinen ihan vain tästä hetkestä? 
 Tartun liikaa muistoihin. Haluaisin, että asiat olisivat niin kuin ennen. Toisinaan taas murehdin menneitä. Kumpikaan ei pitkälle vietynä saa  hyvää oloa aikaan. Muistelen jatkuvasti viime kesää, se tuntuu niin hyvältä mielessäni. Mutta roikkuessani kiinni viime kesän muistoissa, tämä kesä, tämä hetki, valuu hukkaan. Onneksi kävin kävelyllä ja tajusin, että tästäkin hetkestä voi nauttia. Ajattelemalla hyviä ajatuksia, edes yrittämällä, voin luoda tästäkin kesästä hyvän.
 En ole valittanut mistään vielä tämän päivän aikana, enkä aiokaan. Aamulla, kun katsoin itseäni peilistä, näin mielestäni kauniin nuoren naisen. Aion yrittää, edes yksi positiivinen ajatus aamulla. Ja niin kuin eräs toinen hyvä ystäväni sanoi minulle: on oltava itselleen armollinen. Viisaita sanoja, joihin tahdon niin kovasti uskoa. Sanoja, joihin a i o n uskoa.
 Minulla on rakastava poikaystävä, katto pääni päällä, työpaikka, sekä paljon tärkeitä ihmisiä ympärilläni. Osaan nauttia elämästä, haluan olla parempi ihminen, aion opetella rakastamaan itseäni paremmin. Miksi turhaan murehtisin elämästä? Miksi turhaan muistelisin huonoja hetkiä? Annan itselleni anteeksi. Osaan antaa anteeksi. Tiedän, ettei elämäni voi muuttua yhdessä yössä.
 Mutta näin pitkälle olen jo päässyt, miksen pystyisi vieläkin parempaan? Kyllä minä pystyn. Pystyn mihin tahansa, kun annan itselleni mahdollisuuden.
 
 
 
 
 

1 kommentti:

  1. Voin niin samaistua noihin sun tunteisiin useimmissa kohdissa. Tsemiä <3

    VastaaPoista

Kiitos huomaavaisuudestasi :-)